VINKKEJÄ


Hankikylvö 

Ei, ei heitellä siemeniä hangelle vaan kylvetään perennojen siemenet ruukuissa hangen alle. Monien perennojen siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen. Kaikki siemenet eivät tarvitse kylmäkäsittelyä, toiset eivät idä ollenkaan ilman pitkää kylmää kautta, mutta monille pari-kolme kuukautta hangen alla on juuri sopiva aika. Kylvön voi tehdä jo syksyllä säiden selkeästi kylmettyä mutta vielä helmikuussakin ehtii hyvin.

Tarvitset muoviruukkuja tai vastaavia astioita, joissa on reikiä pohjassa. On tärkeää, että sulava lumi aikanaan pääsee valumaan pois astioista siten, etteivät siemenet jää liian märkään multaan.

Tee kylvö siemenpussin ohjeen mukaan tai jollei ohjetta ole, kylvä pari kolme siementä/ruukku mullan pinnalle ja ripottele päälle ohuesti multaa tai hiekkaa. Pienen pienet siemenet kannattaa peittää vain paperinohuelti, isommat voivat olla syvemmälläkin piilossa. Kastele kunnolla ja vie ulos viimeistään seuraavana päivänä, jotkut siemenet itää röyhähtävät mahdottoman sutjakkaasti kun tarkoitus kuitenkin on itää vasta kevään tullen. Merkitse kasvin nimi kestävillä nimilapuilla tai vedenpitävällä tussilla ruukkuun, on helpompi keväällä muistaa, mitä siinä kasvaakaan.

Sitten vaan ulos ja kaivetaan lumen alle, vaikka julmalta tuntuukin. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan valita sellainen paikka, joka on keväällä mahdollisimman pitkään varjoisa ja luminen. Asettele ruukkujen päälle hallaharsoa tai jotain muuta ohutta kangasta, se estää luvattomien siementen asettumista mullalle. Esimerkiksi koivun taimia löytyy usein kylvöpurkeista ihan itse niihin hakeutuneena.

Kevään tultua kylvöjen suurin vaara on kuivuminen, joten loppuja lumia voi silloin tällöin käydä heittelemässä kylvön päälle ja lumien lopullisesti kadottua kannattaa käydä välillä kurkistamassa, etteivät ihan rutikuiviksi pääse. Harsopeite kannattaa poistaa taimien ilmestyessä esiin.

Lämpimien säiden myötä siemenet alkavat itää ja kohta onkin jo pikkuisia taimia purkeissa. Tällaisen kohtelun saaneista siemenistä kasvaa usein tukevampia ja kestävämpiä taimia kuin sisällä kasvatetuista. Helppoa!

Tarvikkeet:
  • siemeniä
  • multaa (kylvömultaa tai jollei sitä saa, melkeinpä kaikki tavalliset kaupan pussimullat käyvät)
  • reiällisiä muoviruukkuja tai vastaavia, kunhan pohjassa on tai sinne on tehty reiät (dynoja, jauheliharasioita, viinirypälerasioita..)
  • vettä
  • lunta
  • hallaharsoa tai vaikkapa vanha lakana
  • nimilappuja tai vedenpitävä tussi
Etsi